Perille on prosessi
Chemline on logistiikan kumppani, joka käsittelee polttoaineita, kaasuja ja kemikaaleja turvallisesti ja toimittaa täsmällisesti perille ilman toimituskatkoksia.
Kalevi Ronkainen perusti emoyhtiö Kuljetus Ronkaisen 50-luvulla, jolloin hän veti hevosella puukuormia metsästä. Vuonna 1962 Kalevi perusti yrityksen polttoaineiden kuljettamiseen.
Kalevin poika, Pekka Ronkainen ja Kalle Anias perustivat vuonna 2006 nykyisen tytäryhtiön Chemlinen, joka kuljetti tuolloin kemikaaleja. Pekan pojat Miko ja Miika Ronkainen laajensivat palveluvalikoimaa entisestään aloittamalla kaasulogistiikan vuonna 2013.
Kalle Anias jäi eläkkeelle vuonna 2025. Kuljetus Ronkainen osti koko Chemlinen osakekannan ja fuusioitui.
Tänä päivänä Chemline on kasvuhakuinen yritys jo kolmannessa polvessa. Yhdistämme vuosikymmenten aikana kertyneet parhaat toimintatavat nykyaikaiseen digitaalisuuteen ja datan hyödyntämiseen, jotta logistiikka on sinulle tehokasta ja raaka-ainetta jatkuvasti saatavilla.
Perheyrittäjinä ja ammattikuljettajina katsomme pitkälle eteenpäin. Uudistamme logistiikkaa asiakkaidemme prosessin ehdoilla. Ymmärrämme, että ilman raaka-ainetta ei ole prosessia.
Siksi meillä perille pääseminen ei ole sattumaa. Perille on prosessi.
Ota yhteyttä!
Voisimmeko tehostaa logistiikkaanne? Tai heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä.